|
Atria Freshin menestys ei ole sattumankauppaa. Perusteelliset tutkimukset ovat vahvistaneet maailman ruokatrendien suunnan myös meillä.
Kaupastamme on tähän asti puuttunut tuoreempi valmisruokavaihtoehto lounaaksi tai välipalaksi, joka täyttäisi toiveemme ja laatuvaatimuksemme.
Kiireisessä elämänrytmissämme haluamme yhä useammin löytää tuoretta, hyvänmakuista ja terveellistä syötävää nopeasti ja vaivattomasti. Haluamme ruoan olevan helposti mukaan otettavaa. Ja haluamme, että ruoka myös näyttää ja tuntuu hyvältä.
Tämän tarpeen täyttämisestä alkoi Atria Freshin tarina.
Kehittämisen lähtökohtana oli tuoreus
Mikä ihmeen Atria Fresh? Nautinnollista ja hyvänmakuista ruokaa. Huolella laadukkaista raaka-aineista valmistettua. Hyvännäköinen ja värikäs annos modernissa pakkauksessa. Helposti mukaan otettavaa, nopeaa syötävää. Terveellistä, kevyttä ja runsaskuituista syötävää.
Silti kaiken edelle ajaa tuoreus. Se oli keskeisin lähtökohta tuotekehityksessämme. Sen mukaan rakennettiin ainutlaatuinen valmistusmalli ja virtaviivainen tilaus- ja jakeluprosessi: tänään kauppiaasi tilaamat tuotteet valmistetaan vielä saman päivän aikana.
|
Atria Fresh synnytti aivan uuden syyn vaihtaa tuoreempaan
Vastuullisuus valinnoissa
Yhä useammat meistä haluavat toteuttaa ekologisia arvoja päivittäisissä ruokavalinnoissaan. Kiinnitämme erityisesti pakkausten kierrätettävyyteen entistä enemmän huomiota.
Atria Fresh -mikroaterioiden kartonkipakkaus vastaa tähän toiveeseen. Nestekartonkikierrätykseen soveltuva pakkaus vähentää merkittävästi pakkausjätteen määrää.
Miten tarina jatkuu? Seuraa näitä sivuja.

|